
Kuva: Kenneth Hed
Joona Somppi on Laihian Lujan kasvatti, joka siirtyi Vepsuun kaudella 2022. Joona on ensimmäinen Laihian Lujasta, sekä viime vuonna käynnistyneen Talenttiohjelman kautta edustusjoukkueeseen noussut pelaaja.
Talenttiohjelman tavoitteena on kehittää pelaajia kokonaisvaltaisesti, keskittyen vahvasti yksilöllisiin kehityskohteisiin. Tarkoituksena on kehittää niitä ominaisuuksia, jotka voivat rajoittaa pelaajan etenemistä seuraavalle tasolle.
Fyysisesti alkuvuosi oli Joonalle haastava monimutkaisen loukkaantumisen vuoksi. Kuntoutus vei aikaa, mutta sen aikana huolehdittiin siitä, että hänen vahvoja fyysisiä ominaisuuksiaan pystyttiin ylläpitämään ja kehittämään, vaikka hän oli pitkään sivussa kentiltä.
Henkisesti Joona otti vuoden aikana merkittävän harppauksen eteenpäin. Hän on nyt selvästi kypsempi pelaaja, jolla on tarvittavaa itseluottamusta ja röyhkeyttä kentällä.
Taktisesti Joonan kohdalla tehtiin iso päätös: erikoistuuko hän toppariksi vai hyökkääjäksi. Yhdessä päädyttiin hyökkääjän polkuun, ja syksyn suuret maalimäärät BSM:ssä osoittivat ratkaisun oikeaksi. Joku voi edelleen nähdä hänet topparina, mikä kertoo hänen vahvoista puolustusominaisuuksistaan. Näistä joukkue hyötyy myös hyökkäyspäässä, kun Joona prässää ylhäältä ja tekee vastustajan toppareiden pelinavaamisesta vaikeaa.
Teknisesti Joona on tehnyt valtavan määrän töitä niin kentällä kuin sen ulkopuolella ymmärtääkseen, miten tilanteet voidaan pelata teknisesti paremmin ja tehokkaammin. Tavoitteena on ollut pallon suojaaminen ahtaissa tiloissa, oikea-aikaiset pudotukset omille sekä se, että Joona pääsee entistä useammin maalintekotilanteisiin.
Joona on erittäin valmennettava pelaaja, mikä on yksi tärkeimmistä ominaisuuksista pelaajan kehittymisen kannalta.
Odotan innolla nähdä, miten Joonan ura kehittyy ja mitä askeleita hän ottaa seuraavaksi. Ensimmäiset viikot edustusjoukkueen harjoituksissa lupaavat hyvää – hänellä on ominaisuuksia, joista Vepsun kannattajat varmasti pitävät ja joista he toivottavasti saavat nauttia tulevina vuosina.
Aleksi Pahkasalo, talenttivalmentaja
| 23.01.2026 20.46 | Maalivahtivalmentajien tutorointitapahtumat alkavat |
| 09.01.2026 16.56 | VPS Juniorit teki seurakyselyt pelaajille, perheille ja seuratoimijoille |
| 23.12.2025 12.12 | TALENTTIOHJELMASTA EDUSTUKSEEN – JOONA SOMPILLE SOPIMUS |
| 21.11.2025 15.38 | Kutsuja Vepsun 2010-syntyneille |
| 19.11.2025 14.01 | Escarmat Areenan rakentaminen etenee aikataulussa |
| 06.11.2025 18.46 | Vepsun B-tytöt, kausi 2026 |